
Kokemuksia
Kokemuksia
-On lupa pysähtyä ja hiljentyä kuuntelemaan itseään. Parasta on se, miten kundaliinijooga vaikuttaa joka tasolla: niin fyysiseen kehoon kuin mieleen ja sieluunkin. Kundaliinijooga on opettanut mielen hallintaa sekä lisännyt mielen joustavuutta, antanut perspektiiviä ja opettanut laajentamaan katsontakantaa eri asioissa, auttanut hyväksymään erilaisia tunteita ja tuonut joskus vähän epämiellyttäviäkin tunteita käsiteltäväksi, kun niitä on vähän "pöyhitty". Usein tunnin jälkeen on kuitenkin hyvin levollinen, jopa raukea olo.
-Kundaliinijoogassa vetää puoleensa itsensä haastaminen, oman mielen hiljentäminen, ja ennen kaikkea sen monipuolisuus. Yhteen tuntiin (tai kertaan) mahtuu kaikki: toisinaan lempeämpi kriya ja sitten taas toisinaan sen verran haastavakin, että liikkeet saa kropan tärisemään, mantrat, meditaatio, rentoutuminen... Koskaan ei ole kahta samanlaista tuntia. Tämmöiselle yli nelikymppiselle täti-ihmisellekin kundaliinijooga sopii todella hyvin!
-Kundaliinijoogassa luvataan, että siellä ei tehdä mitään vaikeita tai fyysisesti hankalia asanoita ja näin se on myös ollut. Kaikki asanat ovat olleet helppoja, mutta yhdistettynä hengitystekniikkaan, juurilukkoon ja asanan pituuteen, ne ovat olleet uskomattoman tehokkaita. Henkiin on herännyt sellaisia lihasryhmiä, joiden olemassaoloa en edes ole huomannut!
-Ohjaamasi kurssi oli erittäin opettavainen henkisesti ja fyysisesti. Tuli opittua aina jotain uutta! Olit todella hyvin koonnut tietosi harjoitteisiin, ja ammattitaitosi näkyi ja sen aisti. Tunnit olivat hyvin koottu: alku rentoutukset, harjoitteet ja loppu rentoutus. Valitsemasi äänitallenteet olivat hyvin valittuja, vaihtelevia tunnista ja harjoitteista riippuen.
-Ohjauksesi on lempeää mutta jämptiä, ja puheesi on hyvin rentouttavaa sekä miellyttävää kuunnella. (Tasaista, neutraalia, kuitenkin rakkaudellista).
-Itse lähdin tuntien jälkeen aina rentoutuneena ja hyvällä mielellä. Tuntien jälkeen olo oli kuin olisi tehnyt rankankin fyysisen treenin, ja pään alueella tunsin vahvasti myös energia muutokset.
-Olen pitänyt aina itseäni vähän huonona meditoimaan ja fyysisenä rajoitteena on ollut mm. pitkään risti-istunnassa istuminen (polvien ja lonkkien haasteiden vuoksi). Ensimmäisillä tunneilla olikin hieman haasteellista istua pidempiä aikoja risti-istunnassa, mutta siihen alkoi tulla melko nopeasti positiivisia muutoksia ja nyt minulla ei ole mitään vaikeuksia istua risti-istunnassa! Löysin myös nopeasti meditaation voimaannuttavan vaikutuksen ja nykyään teen myös lyhyitä meditaatioharjoituksia kotona.
-Laajakatseista ohjausta suurella myötätunnolla. Paljon oivaltavia hetkiä, joita itse en olisi oivaltanut ollessani liian kiinnittynyt omiin ajatusmalleihini yksinkertaisten tehtävien ja esimerkkien kautta."
-Tunneillasi on todella hyväksyvä ilmapiiri, kaikki otetaan huomioon ja jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Viikon odotetuin hetki.
-Kiitos, kun kuuntelit ja olit läsnä.